6 months

Photo 7.8.2015 21.37.26

Tuli semmoinen tunne että on puolivuosikatsauksen aika.

Kaiken järjen mukaan sateinen maanantai-aamu juhannuksen jälkeen saattaisi olla kovin raskas ja masentava, mutta itse huomasin olevani poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Toki fyysinen väsymys painoi, mutta mieli oli iloinen. Sanoinkin yhdelle ystävälleni että onpa ihanaa jaksaa innostua asioista. En sitä ehkä siinä hetkessä ole tajunnut, mutta olen tainnut olla aika masentunut koko alkuvuoden ja kevään. Energiaa ei ole ollut ja olen sairastellut poikkeuksellisen paljon. Tasan puoli vuotta ja 13 päivää sitten maailmani muuttui niin radikaalilla tavalla että hetki tässä on mennyt itseään keräillessä, ja tuntuu että nyt on hyvä hetki summata ajatuksia. Luin myös pitkästä aikaa uudestaan tämän ensimmäisen postaukseni ja se herätti paljon tunteita.

Kevät tuntui pahalta luonnon puhjetessa kukkaan, tuntui epäreilulta että äiti ei sitä enää nähnyt, eikä viime keväänä tiennyt katselevansa niitä viimeistä kertaa. Halusin nauttia kaikesta mutta jokainen eteen pulpahtava kukka sai vaan itkemään. Mutta niinhän se menee. Harva meistä tietää mikä kevät on viimeinen. Jossain vaiheessa oivalsin että turhaan minä suren nyt tätä(kin) asiaa. Ei se äiti enää näitä sure. Siellä jossain on kaikki hyvin. Miksi tuhlata omaa energiaansa ja voimiaan suremalla, eiköhän tärkeintä olisi keskittyä itse nauttimaan niistä tunnelmista ja tuoksuista jotka kevät nostaa esille. Ja äidin elämä jatkuu meissä, sitä on kunnioitettava elämällä se oma elämä mahdollisimman hyvin. Oma onnellisuus on omissa käsissä.

Juhannuksena tuli myös kuluneeksi neljä vuotta siitä kun isäni kertoi meille saaneensa syöpädiagnoosin ja vietimme sen kesän hyvästejä sanoen. Vaikka isää on ikuisesti ikävä, tuntui hyvältä huomata että aika on auttanut. Enää se kipu ei ole niin repivää. Ja että kaikesta selviää. Time heals.

Isoja ja raskaita juttuja on vielä edessä. Muun muassa äidin talon, joka on myös lapsuudenkotimme, tyhjennys. Mutta uskon että sekin tekee hyvää, prosessoida kunnolla kaikki. En voi juosta pakoon mitään tunteita kun pakkaan konkreettisesti muistoja. Onneksi saimme tämän ajan eikä hommaan tarvinnut ryhtyä heti.

Kesälomani alkaa perjantaina ja en tiedä olenko koskaan ollut yhtä innoissani lomasta. On hyvä olla, mikään ei paina. Voin keskittyä nauttimaan lempivuodenajastani jolloin perinteisesti olen elementissäni. Käyn mökillä ja purjehtimassa, istun Eiranrannan kallioilla ja urheilen ulkona. Vuoden parhaat kaksi kuukautta ovat edessä ja minä olen onnellinen.

First Aid Kit – My Silver Lining

E

2 thoughts on “6 months

  1. Hei Elina,

    Kiitos tekstistäsi. Kosketti erityisen paljon toista lähimmäisensä menettänyttä. Juurikin tuo oivaltaminen suremisesta kolahti, sillä opettelen (hitaasti) itsekin nauttimaan taas ja ajattelemaan hyvän kautta – enhän usko edesmenneenkään enää surevan. Jonain päivänä osaan nähdä onnellisia muistoja ja nauraa niille lohduttoman itkemisen sijaan.

    (Ja jep, tossa kämppähommassa oot niin oikeessa. Itselläkin vielä edessä mutta luojan kiitos siihen ei ole ollut pakottavaa aikataulua vielä.)

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi! ❤ Ihanaa että tekstistä oli jotain hyötyä samassa tilanteessa olevalle. Jos tästä kaikesta jotain hyötyä on, niin ainakin se että osaa olla vertaistukena. Paljon voimia syksyyn, tämä suremisen tie on aika pitkä ja kuoppainen mutta elämän on jatkuttava. Meillä kämpäntyhjennyshomma alkaa ensi viikolla, mutta nyt tuntuu että alkaa olemaan valmiimpi siihen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s