10 x random

1. Olen hyvin herkkä äänille ja hajuille. Vihaan syömisen ääniä ja suurimmat inhokkini ovat radiomainokset joissa syödään (bassolla pyörii tällä hetkellä aivan kaaaamea ramenkeitto-mainos) ja purkan maiskutus avokonttorissa.

Pahoista hajuista taasen tulee välitön oksennusrefleksi, muun muassa koirien kakkojen siivoaminen tai vaippojen vaihto on välillä vähän haastavaa.

2. Olen muuten tyypillinen helsinkiläinen käytökseltäni, mutta jostain syystä kauppojen kassoilla ja asiakaspalvelutilanteissa piilevät karjalaiset hölöttäjägeenini pääsevät valloilleen. Kerron jostain syystä välillä kauheasti ylimääräistä minua palveleville myyjille, mutta onneksi hymyilyyn ja rupatteluun vastataan useimmiten samalla mitalla enkä tunne itseäni liian hölmöksi. Tänään tosin semmoinen tilanne tuli, myyjää ei niin kiinnostanut kuinka paljon olen uutta tuoksukynttilääni poltellut. Tuli heti vähän maalainen olo, vaikka ihan paljasjalkainen helsinkiläinen olenkin.

3. Eniten minulta kysytty kysymys on, mitä kädessäni olevassa tatuoinnissa lukee.

4. Toinen kysymys minkä kuulen usein, on onko ripseni omat. Eivät ole, mutta luottotekijäni Simona tekee niin järjettömän luonnollista ja hyvää jälkeä että aina kaikki eivät sitä osaa sanoa.

5. Rakastan Netflixiä ja HBOta yli kaiken. Varsinkin nyt tähän sysimustaan vuodenaikaan. Uusin suosikki on Ray Donovan HBOlta, on ihan parasta löytää uusia sarjoja jotka koukuttavat ja joissa on monta tuotantokautta katsomatta.

6. Ottaisin koiran, mutta pedanttina ja murehtivana henkilönä en sitä tässä elämäntilanteessa raaski ottaa. Huolehdin niin paljon aina kaikesta, että luultavasti en voisi poistua enää koskaan kotoa. Ja onhan se väärin pitää koiraa yksin kotona kokonaisen työpäivän verran, pitää odotella että saan jonkun jakamaan vastuuta.

7. Löysin järjettömän hyvän ja oikeasti toimivan kasvohoidon. DMK-entsyymiterapia kirkasti ja kosteutti ihoa, nosti kasvoja ylöspäin (en ymmärrä miten, mutta näin kävi) ja freesasi yleisilmettä huomattavasti. Lämmin suositus, jos teet vuodessa vain yhden hoidon niin tee tämä!

8. Ilmoittauduin opiskelijaksi marraskuun alussa, mutta en ole saanut vielä mitään aikaiseksi yhden kirjan lainaamisen lisäksi. Aloitin kyllä sen lukemisen… Vuoden lopussa on oma deadlineni tehdä ensimmäinen essee, onhan siihen vielä aikaa! Parasta etäopiskelussa kyllä on se että voi edetä ihan omassa tahdissa ja aikatulujen mukaan.

9. Oikomishoitoni on yli puolessa välissä ja hampaat ovat nyt jo ihan eri näköiset. 20 viikkoa ja saan heittää kojeet pois. Eläminen muovikalvojen kanssa on ollut helppoa ja oikomisen aloittaminen on ollut kyllä yksi elämäni parhaista päätöksistä. Ylläolevassa kuvassa voi tarkkaan katsoessa nähdä valkoiset kiinnikkeet hampaissa joihin läpinäkyvä oikomiskalvo kiinnitetään. Voin tehdä aiheesta tarkemman postauksen myöhemmin, tiedän että kiinnostuneita riittää.

10. Minusta tuli viime viikonloppuna uudestaan täti! Pieni tyttö on täydellinen ja jo nyt hyvin viisas, povaamme hänestä uutta lapsineroa. Syntymää jännitettiin (siinä vähän kesti…) kavereiden kanssa Citycenterin uudessa Sushibar & Winessa ja kun veljeltäni tuli viesti että lapsi on maailmassa tilasimme vielä extralasit kuohuvaa ja kerroimme tietysti kaikille että meille tuli vauva. Mikään onni ei voita sitä onnea kun pitkän jännityksen jälkeen saa uutisia etä kaikki on hyvin ja uusi perheenjäsen on vihdoin täällä.

Täällä juhlitaan huomenna vielä yhdet pikkujoulut ja sitten rauhoitutaan joulun viettoon. Entinen joulun välttelijä on löytänyt tänä vuonna itsestään jouluhenkilön ja olen jopa innoissani tästä ajasta, kotona palaa kuusentuoksuiset kynttilät ja alla oleva joulubiisi soi ripiitillä.

Oikein kivaa viikonloppua kaikille!

Ellie Golding – O Holy Night

XXX

E

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s