The lucky one

img_3045-1

”You’re gonna to be happy, said life. But first I’ll make you strong.”

Haluaisin antaa kaikille päivän jolloin näkisi itsensä ulkopuolelta, toisten silmin. Mulla se päivä oli eilen. Kuulin monesta suusta hienoja asioita itsestäni, kuulin että on ollut vähän tuulinen ja mäkinen kolmas vuosikymmen, mutta olen silti pitänyt ilon kaiken keskellä. Itse en ole ajatellut tätä näin, enkä myöskään ole ajatellut isoa kokonaisuutta tarkemmin. Olen vaan elänyt elämääni miten parhaiten osaan.

Kolmekymppisenä kompastelin enemmän kun koskaan, mutta nyt viisaana (:D) nelikymppisenä voin sanoa että se kuuluu asiaan. Tekemällä oppii ja nuo vuodet ovat ne aikuiseksi kasvamisen vuodet. Vanhempien menetys tekee senkin hyvin todeksi, ei ole enää ketään muuta kun sinä itse joka sinusta pitää huolen. En olisi halunnut, mutta nyt osaan senkin.

facetune_27-02-2018-16-17-56-1

En ole koskaan ollut parempi versio itsestäni kun olen juuri tällä hetkellä. Tunnen itseni hyvin ja tiedän mitä haluan. Tajusin tämän myös konkreettisesti viime viikolla työhaastattelussa jotka ovat aiemmin olleet inhokkejani, nyt jopa nautin niistä. Helppo puhua itsestään kun oikeasti tietää vahvuutensa ja heikkoutensa, tietää että on tietyissä jutuissa tosi hyvä.

Sain eilen juhlat joista en tiennyt mitään. Tiesin että synttäreinäni juhlitaan, mutta en mitään muuta. En muista milloin viimeksi on ollut yhtä paljon perhosia mahassa kun taksi kuljetti tuntemattomaan määränpäähän, jossa vastassa oli iso ihana tuikkivasilmäinen jengi. En muista milloin olisin ollut yhtä onnellinen kun tajusin sen rakkauden määrän minkä keskellä saan elää ja kuinka paljon minusta välitetään. Teille kaikille juhliin ja lahjoihin osallistuneille Amerikkaa ja Australiaa myöten, haluan sanoa että te saatte minut haluamaan olla parempi ihminen. Parempi ystävä, parempi sisko, parempi tuki. Ja aion järjestää yllätysjuhlat teille jokaiselle erikseen, niin sairaan kivaa se oli!

 

img_3050

img_3049

img_3051

Olen kerännyt matkan varrelta viereeni upeita, viisaita, hauskoja ja maailman lämpimimpiä ihmisiä. Ihmisestä kertoo eniten se ketä hänen lähimmät ihmisensä ovat, ja tämän perusteella mun on oltava aika pirun hyvä tyyppi. Sain lahjaksi kirjan johon oli kerätty mietteitä Ellusta, luin niitä tänä aamuna iso hymy naamallani. Kaiken lisäksi sain vielä  iiison potin matkakassaani, tekisi mieli lähteä reissuun heti huomenna!

Jos haluat vaklata eilisiä tunnelmia niitä löytyy vielä hetken ajan Insta-storystani.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Itse vietän sitä onnellisena sohvassa kauniiden kukkapuskieni ympäröimänä.

XXX

Ode to Her – Mar (tämä biisi soi kun astelin (vähän kompuroin) sisään juhliini ❤ )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s