That summer glow

img_6572

Kesällä iho hohtaa ihan eri tavalla kun talvella, mutta itse kaipaan pieniä apuja siihen huolitellumpaan hehkuun. Olen tänä vuonna löytänyt meikkipussiini erityisen hyviä juttuja, ja ajattelin laittaa ne taas jakoon vielä kun tätä mieletöntä kesää on vielä jäljellä.

Valitessani lempituotteeni tätä postausta varten, tajusin vasta ne kerättyäni että kaikki yhtä lukuunottamatta ovat Lumenen.

Lumene on brändiuudistuksensa myötä hiipinyt salakavalasti peilikaappiini, hinta-laatusuhde on mielestäni erinomainen ja plussana tuotteet ovat erityisen nättejä katsella.

7e652615-0c6e-4901-a646-44da6d82a796

Kesällä erityiskiitoksen saavat SPF 30 suojan sisältävä kosteuttava Invisible llumination primer ja Invisible Illumination hehkutipat. Olen kokenut kosteuttavat primerit varsinkin ikääntyvälle iholle parhaiksi, mikään ei vanhenna yhtäpaljon kun kuivaksi jämähtävä meikki. Meikin on hyvä olla kuulas ja hehkutipat tuovat tätä lisää haluttuihin kohtiin, pitää yleisilmeen mukavan heleänä.

Olen tainnut jo aikaisemmin mainita tästä Estelle & Thild auronkopuuterista, joka tuntuu olevan myös monen muun suosikki. Bio Mineral Healthy Glow -aurinkopuuteri antaa kivan hehkun ilman glittereitä, ja sävy on todella luonnollinen. Tämä on ollut ehkä kesän kaikista käytetyin tuote, käytän niin hyviä aurinkosuojia että väri ei naamaan niin kovasti tartu kun huolettomampina vuosina, joten lisäboosti on tarpeen.

0f759e37-fea6-4561-ab44-a0f6112ba8a7

facetune_23-07-2018-18-16-47

Uusimmat superkivat löydöt ovat vedenkestävä ripsiväri ja juuri täydellisen sävyinen poskipuna Lumenelta. Bongasin ihanan Kriseldan blogista suosituksen Lumenen True Mystic Volume Mascarasta ja kun se Sokoksen alelaarista löytyi lojumasta, nappasin ohikulkumatkalla mukaan testiin. Ja on kyllä hyvä! Todellakin kaiken hehkutuksen arvoinen.

Nordic Nude -poskipuna taasen on kauniissa isossa rasiassa josta löytyy hyvä peili sisältä. Tämän kanssa ei voi mennä vikaan, sävyjä on vain yksi, mutta se sulautuu hyvin oman ihon sävyyn. Tuote on niin uusi että en löytänyt nopealla googlaamisella linkkiä, omani löytyi Stockalta.

facetune_23-07-2018-18-03-21

Muuten kesällä on ihana mennä vähemmällä meikillä, hyvä kuulas aurinkosuojalla varustettu pohja ja ripsiväri riittää. Vinkkinä muuten meikin pysyvyyteen, jos omistat meikinkiinnityssuihkeen (itselläni on käytössä Urban Decayn kosteuttava Setting Spray) kannattaa se suihkia ennen meikkiä. Sen jälkeen päälle primer ja meikkipohja, pysyy muuten hyvin! Meikin päälle sprayta suihkiessa tulee naamasta enemmän tunkkainen ja pakkelimainen, aikaisemmin kaikki suihkeet jäivät itselläni tästä syystä käyttämättä.

facetune_23-07-2018-17-56-43

img_6609

Aivot ovat helteestä ja lomailusta niin pehmeät, että enempää tekstiä ei nyt valitettavasti heru. 🙂 Palaan langoille kun inspiraatio syvempään jutteluun taas jostain viriää.  Toivottavasti vinkeistä on apua, meikäläinen lähtee nyt yrittämään onneaan juoksun saralla helteiselle lenkkipolulle.

Palataan, nautitaan nyt tästä kesäonnesta!

XXXX

 

Mainokset

Glow from a bottle

2e230d90-6796-4a94-822a-b59e4fae449d

Kun reissurusketus on enää haalea muisto ja samalla vaatteet vähenevät ylös kipuavien celsius-asteiden myötä on aika ottaa salaiset aseet, a.k.a hehkuputelit käyttöön. Olen tämän aikaisemminkin sanonut, mutta mikään kauneusniksi ei voita hehkuvaa ihoa, ja tässä seuraa viisi kappaletta niksejä sen saavuttamiseen.

Itseruskettavat ovat tulleet hurjia harppauksia eteenpäin, oikeat tuotteet valitsemalla ei tarvitse enää kärsiä pistävästä tuoksusta, viiruista iholla, oranssihtavasta väristä tai tahrautuvista vaatteista. Nämä seuraavat tuotteet ovat Elina-approved, eli taattua laatua. Haluankin kiittää teitä ihanasta palautteesta kosmetiikka-suosituksiin liittyen, teen ilolla  näitä lisää kun tiedän että olette hyötyneet suosikeistani.

For All My Eternity Tanning Mousse on pitkäaikainen suosikkini. Väri levittyy kintaalla todella helposti ja tasaisesti, kuivuu nopeasti ja jättää jo ensimmäisellä kerralla ihanan luonnollisen värin. Olen käyttänyt tätä noin kerran viikossa ja se riittää hyvin. Hintansa arvoinen, yhdellä purkilla pärjää pitkälle.

Miinuksena jossain vaiheessa ainakin omaan nenääni kehittyvä mieto ominaistuoksu, tosin tuoksua ei tarvitse kovin pitkään sietää koska sen voi pestä muutaman tunnin jälkeen pois. Monet kyllä väittävät tuoksuttomaksi, joten syynä voi olla myös tavallista herkempi nenäni.

NKD SKN Gradual Tan Lotion on uusin löytö joka tarttui mukaan tarjouksen houkuttamana, ja se osoittautuikin ihan huipputuotteeksi. Miellyttävä tuoksu, koitin nuuskutella ihoani illan mittaan löytämättä haisuakaan itseruskettavan ominaishajusta ja se tulee yleensä aina jossain vaiheessa läpi. Tämän kanssa ei. Levitetään kuin kosteusvoide (kosteuttaa myös sisältämänsä Aloe Veran ansioista hyvin) helposti ja vaivattomasti, pestään kädet ja homma on siinä. Kuivuu myös nopeasti ja lakanat ovat turvassa nukkumaan mennessä.

4a5514ba-fdd6-4551-99cd-4eece80c962d

Eco by Sonya Face Tan Water on kasvojen päivettämiseen tarkoitettu kasvovesi ja aivan ainutlaatuinen juttu. Itse en ole innostunut kasvoille tarkoitetuista itseruskettavista aikaisemmin, ne tuntuvat tukkivan ihoa ja muutenkin tulos oli yleensä vähän kyseenalainen. Mutta tämäpä oli tosi hyvä. Tuotetta pyyhitään pumpulilapulla pari kerta viikossa nassulle, ja sen jälkeen ihan normaalisti päivä- tai yövoide, ja kasvot saavat helposti kivan terveen hehkun. Itse käytän iltaisin mahdollisimman tasaisen lopputuloksen saamiseksi ja aamulla on peilissä vastassa lomalla käynyt naama. Tuote on luomusertifioitu eikä sisällä mitään synteettistä.

Puteli on muuten Ruohonjuuressa tämän kuun tarjouksessa, suosittelen nappaamaan sen sieltä, koska hinta on muuten ainakin omaan makuuni vähän liian tyyris.

74f419e8-75b0-4c71-81a0-28ddf2d72a15

img_4665

Lumene Instan Glow UV Primer taitaa olla suhteellisen uusi tuote, ja tämä tulikin tarpeeseen ja juuri oikeaan aikaan. Olen käyttänyt koko talven Smasboxin Photo Finish Oil Primeria ja se on todella hyvä primeri tuomaan kosteutta ja hehkua meikin alle, mutta pähkäilin kevään tullen löytyisikö joku samantyyppinen tuote jossa on suojakerroin samassa. Ja tämä se on, sama efekti kun tuossa Oil Primerissa, mutta SPF 30lla varustettuna. Tarjoushaukkana kerron tästäkin, että puteli on juuri nyt Stockan kantisalessa jos tuli tarve hankkia. 🙂

Estelle & Thild BioMineral Healthy Glow Sun Powder vilahti erään suosikkibloggarini Instastoryssa ja halusin tätä kokeilla. Olin miettinyt hyvää uutta aurinkopuuteria Vita Liberatan erinomaisen sellaisen jälkeen ja Estelle & Thildin tuote tuntui täyttävän kriteerini niin kun se sitten tekikin. Puuteri hoitaa ihoa, se sisältää muun muassa avokadoöljyä, ja karitevoita ja sen luonnolliset mineraalipigmentit heijastavat valoa. Sävy on myös makuuni sopivan luonnollinen.

c9ce58b0-99d9-48e6-b3da-61ca7a3af9b8

Auringonottoa ei voi suositella enää kenellekkään, ja luulen että tulevaisuudessa on pakosti turvauduttava kasvavassa määrin purkeista tulevaan väriin jotta oma terveys ei vaarantuisi. Siksi onkin ihanaa että tuotteet kehittyvät ja niiden käyttäminen on kokoajan vaivattomampaa.

Ne piirteet itseruskettavissa jotka ennen hidastivat itselläni käyttöä ovat menneen talven lumia, kuten se haju ja sottaisuus. Myös luonnonkosmetiikan käyttäjät löytävät helposti joukosta laadukkaat omansa mikä on mielestäni todella hieno juttu, jokaiseen tarpeeseen löytyy jotakin. Siitä olen myös iloinen että vaikka omaa kosmetiikan kuluttamista ei ohjaakaan eettisyys tai luonnonmukaisuus, vaan se mikä toimii parhaiten, löytyy nykyisin yhä useimmin juuri luonnonkosmetiikan saralta ne parhaat vaihtoehdot.  Kuten yllämainitut Eco by Sonya ja Estelle & Thild.

img_4702

Toivottavasti vippaskonsteistani on taas hyötyä, oikein hyvää huomista pyhää ja aurinkoa loppuviikkoon!

XXX