Mulla ei oo kaikkee

Ihmismieli on valitettavasti sellainen, että se usein etsii joka tilanteessa korjattavaa. Aina sitä alitajunnassa miettii mikä voisi olla paremmin.

Olen tänä kesänä miettinyt paljon sitä mikä riittää. Kun kaikki on niin hyvin juuri nyt, ainakin omalla mittakaavalla. Tulevaisuus on täysin auki, mutta sekin tuntuu tällä hetkellä ainoastaan hyvältä ja virkistävältä, on energiaa alkaa seikkailemaan uusien juttujen parissa.

Jos lähdetään siitä mitä tällä hetkellä on. On ihana koti, on työ, on terveys, on erityisen hyviä ja viisaita ystäviä ja perheenjäseniä ympärillä, talousasiat on kunnossa, tulevaisuus näyttää valoisalta ja mikään ei juuri tänään harmita. Mikä tästä sitten puuttuu? Tai lähinnä mitä puuttuu ja mitä vielä toivoisin olevan? Parisuhde. Koira. Oma perhe. Vähän vähemmän sitä omaa aikaa. Koen jopa huonoa omaatuntoa siitä että toivon vielä enemmän. Vaikka pitääkin toivoa, ilman sitä ei mitään saa.

Lähinnä ajatusrattaitani on pyörittänyt se, että voisinko olla tyytyväinen näin. Jos käy niin että en sitä oikeaa ajoitusta oikean ihmisen kanssa koskaan löydä. Riittäisikö olla vaan ystävä, sisko ja se hauska täti jolla on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä mitä lystää. Kun on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta. Kuka sen päättää mikä on kellekkin riittävää? Ja onko sille jotain rajaa?

Tiedostan kyllä että olen siitä onnellisessa asemassa että kaikki on vielä mahdollista. Vielä voi unelmoida ja uskoa siihen että ne kaikkein parhaimmat päivät ovat vielä edessä. Ja tiedän että ne ovat. Itse muistan onneksi sen vielä vahvasti että jokainen päivä on lahja, täällä oleminen ei ole itsestäänselvyys. Osaan olla onnellinen pienestä. Siksi saattaa olla että loppupeleissä se riittäisi, tämä mitä minulla on nyt, ilman sitä kaikkea mistä välillä unelmoi. Koska nyt jo on niin paljon enemmän mitä monella muulla.

Beyoncé – Hold Up

XXX

E

Be kind

Processed with VSCO with a1 preset

Olen taas tässä miettinyt… Ja koin jälleen kerran jonkinlaisen valaistumisen. En tiedä johtuuko ajatuksen kirkkaus terveellisestä tammikuusta; olen tammikuun aikana urheillut enemmän kun pitkiin aikoihin, syönyt porkkanaa, parsakaalia ja mehiläisen siitepölyä (I swear!), jättänyt alkoholit juomatta, vai uudesta vapautuneesta energiasta; tyhjensin viimein kaikki turhat tavarat ja vaatteet kaapeista ja laatikoista ja koti tuntuu taas puhtaalta ja uudelta. Ja voin paremmin kun koskaan. Ajatus siis juoksee.

Tajusin yhtäkkiä kuinka paljon päivittäin syyllistän itseäni kaikesta turhasta. Olen itseasiassa itseni pahin vihollinen, en ikinä olisi näin rankka ketään läheistäni kohtaan. Ja uskon että en ole tässä veneessä yksin. Tuntuu että olen stressannut koko elämäni ja verrannut tekemisiäni muihin ja mikään mitä teen ei ole tarpeeksi hyvä. Itselleni! Kukaan muu ei minulta vaadi näitä asioita, ainoastaan minä itse.

Tämä oli se lamppu joka syttyi. Muille on ihan sama käynkö tarpeeksi lumilautailemassa, rakastanko liian pitkään, ihastunko liian huonosti, siivoanko tarpeeksi usein, otanko liikaa kuvia / liian vähän kuvia, onko minulla mitään järkevää asiaa tänne blogiin, olenko siinä vaiheessa elämässä missä tässä iässä pitäisi olla, tuhlaanko liikaa rahaa kauneusjuttuihin, nukunko liikaa / liian vähän, itkenkö liian herkästi, näenkö kavereita tarpeeksi, kerronko liian avoimesti asioita tuntemattomille. Ja ajattelenko liikaa. 😉

Päätin antaa itselleni anteeksi. Kaiken. Ja hyväksyä itseni tällaisena kun olen aivan täysin. Jos en teoillani tuota pahaa mieltä kellekään toiselle on aivan ok olla juuri tällainen.

Tästä haluaisin muistuttaa kaikkia, itsestä huolta pitäminen on myös muuta kun omaa aikaa, hierontoja ja hoitoja. Itselle täytyy olla paljon kiltimpi. Ihan itse määrität sen riman mikä pitää ylittää. Ja minkä alta saa luvan kanssa joskus ryömiä.

Processed with VSCO with a1 preset

Processed with VSCO with a1 preset

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mulla on tunne että tästä vuodesta tulee maailmankaikkeuden paras.

The Weeknd – I Feel It Coming

XXX

E